Yamarin-veneet Moto3:n edustukseen Kuopiossa

Yamarin-veneet Moto3:n edustukseen Kuopiossa

Veneilyn suosio on ollut muutaman kesän ajan huimassa kasvussa ja se näkyy myös Kuopiossa, jossa Moto3 aloitti Yamarin-veneiden jälleenmyyjänä 1.8.2021.

Moto3 on tähän asti keskittynyt käytettyjen vapaa-ajankoneiden myyntiin ja vaikka uusien veneiden myynti on kaupalle uutta, Moto3:n yrittäjillä on pitkä kokemus venemyynnistä. Yrittäjäkolmikko – Mikko Eestilä, Sami Törrönen ja Jussi Hartikainen  – tuntee alueen vesistöt sekä veneilytavat ja myös Yamarin-veneet ovat tuttuja tuotteita. 

”Lähdemme todella innokkaana myymään uusia Yamarin -veneitä. Meillä on pitkä kokemus venealalta ja tuotteet ovat ennestään tuttuja. Jatkamme luonnollisesti myös käytettyjen vapaa-ajankoneiden kauppaa, mutta on hienoa saada uudet Yamarinit myyntivalikoimaan”, sanoo Mikko Eestilä Moto3:sta.

Alueen veneilytapoja on seurattu kiinnostuneena vuosien ajan ja asiakaskunnassa on huomattu veneilyn suosion kasvun myötä muutoksia: 

”Veneiden asiakaskunta on jonkin verran nuorentunut ja veneitä ostavat tänä päivänä nuoret perheet. Matkailun vähentyessä lomia vietetään paljon kotimaassa ja kotivesillä. Meillä on alueella upeat vesistöt jotka tarjoavat hienot puitteet retkiveneilyyn”, Eestilä jatkaa.

Uusia, 2022 vuosimallin Yamarin-veneitä saadaan myymälään jo loppukesän aikana ja myös liikkeen ulkoasu päivitetään syksyyn mennessä.

”Yamarinin osalta daycruiser-mallisto on tosi vahva ja uskon, että daycruisereita tullaan myymään kaikissa kokoluokissa. Myymälää täydennetään syksyä kohti ja avajaiset vietetään, kun saadaan kaikki valmiiksi. Tälle kesälle uuden veneen hankkiminen voi asiakkaalle olla haasteellista, mutta kannattaakin suunnata katse jo ensi kesään: Kun venehankinnan tekee valmiiksi syksyllä, varmistaa haluamansa venepaketin heti kauden alkuun. Ja kun syksyllä jättää jo vaihtoveneen myyntiin, ei tarvitse enää huolehtia sen talvisäilytyksestä ja huolloista”, Eestilä kertoo. 

Moto3 on ns. Boat Package -dealer. Veneet toimitetaan Yamaha-perämoottoreilla ja jälleenmyyjä hoitaa Yamarin-veneiden myynnin ja huollon sekä myymiensä moottoreiden huollot.

Yamarin-veneitä valmistavalla Inhan Tehtaat Oy:llä ollaan tyytyväisiä uuteen  jälleenmyyjävalintaan. 

”On hienoa saada vahva osaaja myymään markkinajohtajatuotteita Kuopiossa. Moto3:n yrittäjät tuntevat erinomaisesti sekä meidän tuotteemme että alueiden asiakkaiden veneilytottumukset ja -tarpeet”, toteaa Inhan Tehtaat Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Artturi Niittynen. 
 

Moto3

  • Suvannontie 1, 70780 KUOPIO
  • Avoinna ma–pe klo 9–17 ja la klo 10–14

Arkisto

07 helmikuun, 2023

Boat Week – 27.1.-19.2.2023, Talven tärkein venekampanja - Yamarin

07 helmikuun, 2023

Boat Week – 27.1.-19.2.2023, Talven tärkein venekampanja - Yamarin Cross

30 tammikuun, 2023

Boat Week - 27.1.-19.2.2023, Talven tärkein venekampanja - Buster

25 lokakuun, 2022

Segway-talvikampanjaa pukkaa!

13 huhtikuun, 2022

Pääsiäisen aukioloajat

01 huhtikuun, 2022

Kevätnäyttely 1. - 2.4.2022

26 maaliskuun, 2022

Kevätkuulumisia!

02 maaliskuun, 2022

Segway-mönkijöiden edustus Moto3:lle

13 syyskuun, 2021

Yamarin-veneet Moto3:n edustukseen Kuopiossa